Menestys on sisäinen ääni!
Kaiken valmennuksemme pohjana on arvopohjainen lähestymistapa: Arvojen ja uskomusten
käsittely tärkeänä osana ratkaisun etsimistä. Ne ovat oma, sisäinen äänemme, joka joko lannistaa
tai vie meidät voittoon.
Minulla on lähes 10 vuoden kokemus arvopohjaisen menetelmän käytöstä yksilö-, tiimi- ja esihenkilövalmennuksessa. Olen itse kokenut kaiken käyttämäni, joten tiedän, mistä puhun.
Varaa aika niin jutellaan lisää.
Arvot ja uskomukset ohjaavat meitä
Mielemme on täynnä tarinoita – usein siitä, missä olemme huonoja, mihin emme pysty, missä epäonnistumme.
Omia ja yhteisömme arvoja tutkimalla voimme päästä käsiksi meitä ohjaaviin uskomuksiin, joilla on voima sekä kannustaa että rajoittaa meitä ja ympärillämme olevia.
Monet uskomuksistamme ovat olleet matkassamme pitkään – jopa läpi elämän, ja kuitenkin meiltä piilossa.
Uskomukset ovat itsellemme tosia, vaikka ovatkin oman mielemme luomuksia, eivätkä siten absoluuttisen totta.
Koska omistamme uskomuksemme, me voimme myös muuttaa niitä – jos niin haluamme.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä ja keskustellaan, mikä on hyvä tapa sinulle tai tiimillesi lähteä matkalle kohti menestystä
ja jotain suurenmoista!
Coaching-työskentelyni ytimen muodostavat ArvoAnkkuri-keskustelu ja IcebergInsight-Coaching, jotka tähtäävät ajattelun esteiden löytämiseen, menestyksen eväiden kasvattamiseen sekä pysyvään ajattelun ja toiminnan muutokseen.
Kiinnostaako sinua löytää itsellesi Päämäärä – johtotähti, jota kohden pyrit, ajatus, jonka haluat toteuttaa elämässäsi tai johtamisessasi taikka merkityksellinen tavoite, jonka koet omaksesi?
Oman Päämäärän tai merkityksen selvittämiseen soveltuu parhaiten ArvoKompassi-Coaching.
Asiakkaaltani
Supportive, encourager, open, and trustable are the adjectives that come to mind when I think about Esa.
I had the chance to meet Esa as a career coach. We had four meetings in which we discussed career-related topics and personal facts.
Esa dismantled the beliefs I had fixed in my mind and encouraged me to self-reflect, thus helping to switch my point of view and attitude.
He also guided me to increase my self-awareness of the potential and resources I had not noticed about myself.
I wholeheartedly recommend connecting with Esa! University Lecturer, PhD
Menestys on sisäinen ääni!
Kaiken valmennuksemme pohjana on arvopohjainen lähestymistapa:
Arvojen ja uskomusten käsittely osana ratkaisun etsimistä.
Ne ovat oma, sisäinen äänemme, joka joko lannistaa tai vie meidät voittoon.
Minulla on lähes 10 vuoden kokemus arvopohjaisen menetelmän käytöstä
yksilö-, tiimi- ja esihenkilövalmennuksessa. Olen itse kokenut kaiken
käyttämäni, joten tiedän, mistä puhun. Varaa aika niin jutellaan lisää.
Arvot ja uskomukset ohjaavat meitä
Mielemme on täynnä tarinoita – usein siitä, missä olemme huonoja, mihin emme pysty, missä epäonnistumme.
Omia ja yhteisömme arvoja tutkimalla voimme päästä käsiksi meitä ohjaaviin uskomuksiin, joilla on voima sekä kannustaa että rajoittaa meitä ja ympärillämme olevia.
Monet uskomuksistamme ovat olleet matkassamme pitkään – jopa läpi elämän, ja kuitenkin meiltä piilossa.
Uskomukset ovat itsellemme tosia, vaikka ovatkin oman mielemme luomuksia, eivätkä siten absoluuttisen totta.
Koska omistamme uskomuksemme, me voimme myös muuttaa niitä – jos niin haluamme.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä ja keskustellaan, mikä on hyvä tapa sinulle tai tiimillesi lähteä matkalle kohti menestystä ja jotain suurenmoista!