Menesty ottamalla arvojen voima käyttöösi!

Arvojen ja niihin liittämiemme tarinoiden voima on suuri – usein meille näkymätön ajattelun ja toiminnan ohjaaja. Sisäinen ääni, joka tukee tai estää menestymistämme. Purposeful Leader Oy
on erikoistunut tuon sisäisen äänen työstämiseen, jotta Sinä menestyisit haluamallasi tavalla.

Teemme myös tiimien ja johtoryhmien kanssa ”piiloarvot”, uskomukset ja normit näkyviksi, jotta voimme kääntää niiden rajoittavat vaikutukset voimavaroiksi – tulosta lisääviksi tekijöiksi.

Varaa kanssani maksuton keskustelu niin selvitetään, miten voin olla parhaiten avuksi.

Tavoitteeni on sinun menestyksesi!

Oletko ajatellut, mikä kaikki olisi mahdollista, jos voisit unohtaa mielen tuottamat rajoittavat uskomukset? Mitä innostavaa ja nautinnollista voisit tehdä murehtimisen, itsekriittisyyden tai muihin vertailun sijaan? Mitä uskaltaisit, mihin yltäisit?

Mitä kaikkea voitkaan saavuttaa työssä ja muussa elämässä,
kun ymmärrät, mikä sinulle on tärkeää ja merkityksellistä, ja mitkä uskomukset auttavat sitä kohti, mitkä eivät?

Coaching-työni ytimessä ovat arvot ja uskomukset, sillä vasta pintaa syvemmän keskustelun avulla voimme saada aikaan pysyviä muutoksia ajattelussamme ja toiminnassamme.

Ongelman ratkaisemiseksi ei riitä ongelmasta käytävä pintakeskustelu, vaikka sekin voi johtaa hyvältä tuntuviin ratkaisuihin. Vasta juurisyyn – ajattelun lukkojen ja niiden taustojen – selvittäminen avaa tien kestävään uudistumiseen, eikä sama ongelma enää palaa pöydällemme. 

Coaching-työskentelyni ytimen muodostavat ArvoAnkkuri-keskustelu ja IcebergInsight-Coaching, jotka tähtäävät ajattelun esteiden löytämiseen, menestyksen eväiden kasvattamiseen sekä pysyvään ajattelun ja toiminnan muutokseen.

Kiinnostaako sinua löytää itsellesi Päämäärä – johtotähti, jota kohden pyrit, ajatus, jonka haluat toteuttaa elämässäsi tai johtamisessasi taikka merkityksellinen tavoite, jonka koet omaksesi? Oman Päämäärän tai merkityksen selvittämiseen soveltuu parhaiten ArvoKompassi-Coaching

Esa Rahkonen - Coach, Mentor, Fasilitaattori

Ammennan osaamistani lähes 30-vuotisesta johtamiskokemuksesta sekä monipuolisesta Coachingin, arvopohjaisen johtamisen sekä systeemisen lähestymistavan koulutuksesta ja käytännön osaamisesta.

Olen maailman johtavan arvotutkimusta tekevän, Barrett Values Centren (BVC), sertifioitu valmentaja ja ainoita heidän palveluitaan Suomessa tarjoava konsultti.

Olen saanut menestyä businessuralla, ja nyt intohimoni on jakaa tuota osaamista eteenpäin – auttaa sinua saavuttamaan oma suurenmoisuutesi ja menestymään haluamallasi tavalla.

Käytän Coaching-työskentelymme tukena useita sinua tai tiimiäsi hyödyntäviä työkaluja, joista voit lukea lisää kohdasta Palvelut.

Voit lukea lisää minusta ja koulutuksestani kohdasta Sertifioinnit

Ota arvojen ja uskomusten voima käyttöösi!

Arvojen ja niihin liittämiemme tarinoiden voima on suuri ja usein meille näkymätön
ajattelun ja toiminnan ohjaaja. Purposeful Leader Oy on erikoistunut tuon voiman
näkyväksi tekemiseen ja kohdentamiseen  kannaltasi parhaalla mahdollisella tavalla.

Teemme työtä myös tiimien ja johtoryhmien kanssa, jotta ”piiloarvot”, uskomukset
ja normit tulisivat näkyviksi ja tulosta lisääviksi voimavaroiksi.

Varaa kanssani maksuton keskustelu niin selvitetään, miten voin olla parhaiten avuksi.

Tavoitteeni on sinun menestyksesi!

Oletko ajatellut, mikä kaikki olisi mahdollista, jos voisit unohtaa mielen tuottamat rajoittavat uskomukset? Mitä innostavaa ja nautinnollista voisit tehdä murehtimisen, itsekriittisyyden tai muihin vertailun sijaan? Mitä uskaltaisit, mihin yltäisit?

Mitä kaikkea voitkaan saavuttaa työssä ja muussa elämässä, kun tiedät, mikä sinulle on tärkeää ja merkityksellistä, ja mitkä uskomukset auttavat sitä kohti, mitkä eivät?

Coaching-työni ytimessä ovat arvot ja uskomukset, sillä vasta pintaa syvemmän keskustelun avulla voimme saada aikaan pysyviä muutoksia ajattelussamme ja toiminnassamme.

Ongelman ratkaisemiseksi ei riitä ongelmasta käytävä pintakeskustelu, vaikka sekin voi johtaa hyvältä tuntuviin ratkaisuihin. Vasta juurisyyn – ajattelun lukkojen ja niiden taustojen – selvittäminen avaa tien kestävään uudistumiseen, eikä sama ongelma enää palaa pöydällemme. 

Coaching-työskentelyni ytimen muodostavat ArvoAnkkuri-keskustelu ja IcebergInsight-Coaching, jotka tähtäävät ajattelun esteiden löytämiseen, menestyksen eväiden kasvattamiseen sekä pysyvään ajattelun ja toiminnan muutokseen.

Kiinnostaako sinua löytää itsellesi Päämäärä – johtotähti, jota kohden pyrit, ajatus, jonka haluat toteuttaa elämässäsi tai johtamisessasi taikka merkityksellinen tavoite, jonka koet omaksesi? Oman Päämäärän tai merkityksen selvittämiseen soveltuu luomaani ArvoKompassi-Coaching